Alkuperäinen julkaisupvä: 30.4.2021
Tekijä: Suruni
”Voih! Ah...Oih!” mies huokaili rytmikkäässä tahdissa katsellessaan vanhaa mallikansiota vuoteessaan.
Tuo mies oli Anthony ”kissamies” Armando, joka tosin oli joutunut luopumaan lisänimestään jo kauan sitten.
Oli kulunut jo lähes kymmenen vuotta siitä, kun mister A. Armando oli ollut Catwalk Kitties -mallitoimiston ja Forrestereiden muotitalon välikätenä ja päässyt lämpimiin väleihin vähän yhden jos toisenkin mallikisun kanssa. Välit olivat sittemmin viilenneet varsin nopeasti kun misuille oli selvinnyt se katala tosiseikka, että Anthony oli vehdannut useamman mallin kanssa samaan aikaan.
Vaikka Anthony tiesi tehneensä väärin, ainakin vähän tuhmasti, hän ei silti koskaan ollut ymmärtänyt tuota varsin kohtuutonta reaktiota, jonka hänen petoksensa oli aiheuttanut. Eihän hän ollut edes mennyt sänkyyn kaikkien tyttöjen kanssa (ainakaan yhtäaikaa).
Mallifirman promopäällikkö ja johtava agentti Lootus oli potkaissut hänet pihalle housut kintuissa (kirjaimellisesti) ja yhteistyö Catwalk Kitties -mallitoimiston ja Forrestereiden välillä oli katkennut samantien. Itse Forrestereiden perheelle Anthony ei tietenkään paljastanut välirikon todellista syytä vaan oli sepittänyt jotakin ylipainoisista ja yli-ikäisistä mallimammoista, joista Forresterin kaltaisen hyvämaineisen muotitalon kannatti hankkiutua eroon mitä pikimmiten.
Nyt kaikki nuo valheet hävettivät Anthonya, olihan hän kymmenen vuotta viisaampi ja sittemmin rauhoittunut naisten vikittelystä.
Totuus oli, että Anthony oli viihtynyt ”kittyjen” päämajassa ja viettänyt elämänsä parasta aikaa tehdessään yhteistyötä Lootuksen kanssa. Ja jos totta puhuttiin vielä toisenkin kerran, osa Anthonyn kanssa vehtailleista kaunokaisista oli melkoisia kissapetoja lakanoiden välissä. Yhtä(än) kuumaa suhdetta ei Anthonylla ollut sittemmin ollutkaan.
Välirikosta oli sentään kulunut jo vuosikymmen, ehkä naiset olivat jo antaneet Anthonylle anteeksi?
Catwalk kitties -mallitoimisto:
”Knock knock vaan. Mitäs kuuluu, kisuli?” Anthony virnisti niin charmikkaasti kuin kykeni.
Lootus kääntyi työkoneeltaan hämmästyneenä keskeytyksestä, vielä enemmän siitä, kuka hänet keskeytti.
”Mitä ihmettä... Anthony? Anthony Armando?” Lootus tapaili miehen nimeä yhä ihmeissään.
”Mies itse.” Anthony rykäisi. ”Tuota... olin tässä kulmilla ja ajattelin tulla piipahtamaan.”
”Vai että piipahtamaan. Tulit sitten PIIPAHTAMAAN kymmenen vuoden jälkeen vai?” Lootusta alkoi ärsyttää.
”Nooo... meillä silloin vähän ikävästi meni välit poikki, mutta ollaanhan siitä jo viisastuttu ja vanhettu itse kukin... Kröhöm.” Anthony huomasi harmikseen, että tapaaminen alkoi ajautua heti alkuunsa umpikujaan.
”Niin siis vain että ajattelin teitä kaikkia tässä yksi ilta ja muistelin miten hyvin meillä hommat hoitui-”
”Etenkin sinulla ne hommat muistaakseni luisti melkoisen liukkaasti!” Lootus alkoi kiihtyä.
”No, no, kissimirri, tikulla silmään ken vanhoja muistelee.. Heh heh.” Anthony yritti keventää tunnelmaa omasta mielestään lahjakkain sananparsin.
”Ja miten Ken tähän mahtaa liittyä?” Lootus kivahti. ”Se muovitupee ole näyttänyt naamaansa täällä lähes yhtä moneen vuoteen kuin sinä!”
Anthony nielaisi kuuluvasti. Tämä nyt ei mennyt laisinkaan niin kuin hän oli suunnitellut. Missä olivat tunteikkaat jälleennäkemiset? Missä vanhojen aikojen muistelut viinilasillisen ääressä? Ehkä muut kissatalon asukkaista ottaisivat Anthonyn ystävällisemmin vastaan.
”Tuota... taisin tulla huonoon aikaan. Käyn vain pikaisesti moikkaamassa tyttöjä ja lähdenpä sitten...”
"Äiti, katso olen keiju! Hei... kuka tuo omituisen näköinen setä on?” kuului yhtäkkiä Lootuksen polvien tasolta.
Lootus otti pentunsa syliinsä ja katsoi Anthonya syvä viha silmissään.
”Anthony, tässä on tyttäreni Chase. Hän on yhdeksän vuotias.”
”No heipä hei pikku kulta. Oletpas sinä suloinen.” Anthony lirkutteli hunajaisesti samalla kun etsi lyhintä pakoreittiä ovelle. ”Kiva juttu Lootus, että löysit sitten jonkun kaverin itsellesi ja pyöräytit vielä lapsenkin. Onnea vaan! Turhaanhan minä tässä sinua ja miestäsi enää häiriköin kotonanne... tuota, tuleeko hän piakkoin takaisin?”
”Niin siis, ehkä et kuullut, Chase on yhdeksän vuotias.” Lootus sanoi uudelleen raivoaan pidätellen.
”Chase, tässä on isäsi.” Lootus sanoi siloitellun lempeästi tyttärelleen.
”Mitä helv... tuota kröhöm...” Anthony punastui ja alkoi soperrella.
”Oletko sinä se Lanard?” Chase kysyi lapsen kirkkaalla äänellä.
Anthony lehahti vielä punaisemmaksi. ”Toinen nimeni on Lanard. Mistäs sinä sen tiesit?”
”Koska olen kertonut hänelle, että hänen isänsä nimi on Lanard, senkin imbesilli!” Lootus kiehahti ja laski Chasen alas sylistään. ”Se on sinun syytäsi, pätkä, että tyttäreni on maahisen kokoinen eikä hänestä voi koskaan tulla mallia!”
”Mikä on maahinen? Äiti, musta tulee kirurgi! Ja keiju!” Chase pälpätti.
”Ja jos en tehnyt tätä viime kerralla täysin selväksi niin teen sen todellakin nyt: jos olisin sää niin lähtisin vähän äkkiäää!” Lootus kiljui niin että tassut viuhoivat kuin iskukohdetta etsien.
”Hyvä äiti, näytä sille tyhmälle isille!” Chase innostui. ”Minä puollustan sinua ja jahtaan tuon feikki-Lanardin ulos!” Chase sanoi ylpeästi.
”No voi helvetti!” Anthony Lanard Armando huudahti ja alkoi juosta samantien ulos huoneesta.
Käytävässä seisoskeli iso joukko kissamalleja treenaamassa paikoillaan poseeraamista. Kaiken tuon keskeytti Lootuksen työhuoneelta kantautuva raivoisa murina ja kopisevat juoksuaskeleet, jotka lähestyivät kissoja.
*viuh*
Perässään raivostunut Lootus: ”Grrrrr! Ja pidä se typerä muovipuskasi! Anna se jollekin hyväuskoisemmalle heilallesi!”
Kun muut kissatalon asukkaat huomasivat kuka mesoamista aiheuttanut miesvieras oli, he liittyivät vihaiseen jahtijoukkoon.
”Anthony perhanan Armando!” kiljaisi Miriel.
”Tuo mies vei neitsyyteni!” Nilla huusi tuohtuneena.
”Tuo mies vei mielenterveyteni!” huusi Eeben.
”Tuo mies vei puoli tusinaa parhaimpia alushousujani!” huusi Lumi.
”Tulkaa tytöt!” Lootus komensi sotajoukkoa.
”Apuaaaaa!” huusi jahdattu mies.
Samaan aikaan toisessa huoneessa rauhallinen lautapelin peluu oli keskeytynyt käytävältä kantautuvan metelin vuoksi.
”Mitä ihmettä tuolla on tekeillä?” Bea ihmetteli ääneen.
”Ette ikinä usko, mutta Anthony Armando on palannut!” Bean pikkuveli Tom Cat huikkasi huvittuneena ovelta.
”Anthony...” Sol ihmetteli hiljaa itsekseen.
”Äläkä ikinä näytä vanhan ukon naamaasi enää meidän talossamme!” Lootus huusi naama punaisena samalla kun potkaisi Anthonya.
”Hyvä äiti, näytä sille!” Chase kannusti vihaisen kissajoukon laitamilla.
”Senkin sika!” Mari kimitti ja antoi kynsiensä hoitaa väkivallanteon.
”Naiset naiset!” Anthony yritti anella. ”Enhän minä koskaan millään pahalla...kröhöm.”
”Turpa kiinni!” huusi useampi kissaneito yhteen ääneen ja päästi vihansa viimein valloilleen monien vuosien odotuksen jälkeen.
Muutamia minuutteja myöhemmin kissatalon seinään nojaili henkisesti ja fyysisesti nujerrettu mies. Ilmeisesti kissat olivat pitkävihaista sakkia.
”Au, lonkkaniveleni taisi irrota paikoiltaan” Anthony vaikersi ja tunnusteli varovasti epänormaalin löysää alavartaloaan.
”Psst!” kuului yhtäkkiä hiljainen ääni Anthonyn vierestä. ”Kunhan pöly vähän laskeutuu, soita mulle! Olis kiva vähän muistella vanhoja hyviä aikoja... eks je?” Sol sanoi kehräten ja iski miehelle silmää.
Ennen kuin Armando ehti edes nielaista, oli kissaneito jo kadonnut näkymättömiin. Anthony nojaili seinään hämmentyneenä. Kymmenen vuotta hän oli ollut Anthony Armando, kissaton mies. Ehkä oli korkea aika, että hänestä jälleen tulisi Anthony Armando, kissamies? Ainakin kunhan saisi ensin toipua tämän kertaisesta kissatappelusta ennen seuraavia koitoksia.
