Pikasuudelma piikkitukalta Ridgen iholla

Tekijä: Compiih

Jälleen monet lemmenseikkailut, häät, erot ja uuden nuorikon etsintäyritykset koettuaan, tunsi Ridge Forrester olonsa niin tyhjiin imetyksi, että oli päättänyt ottaa lomaa. Ja etsiä jonkun uuden harrastuksen mihin uppotua, niin että hameväki takuulla unohtuisi - ainakin muutamaksi tunniksi.

Ridge: Joku sellainen lempeä mutta samalla karski harrastus sen pitäisi olla, missä mies voi tuntea itsensä mieheksi, mutta lepuuttaa silti hermojaan!

Ridge selasi Kalifornian kukkuloiden puhelinluettelon Keltaisia sivuja etsien sopivaa ilmoitusta, mutta hänestä tuntui että vuoden 1986 luettelo joka hänellä oli, ei ollut ajan tasalla. Outoa.

Hetken päätä raavittuaan Ridge asteli viihtyisään miesluolaansa, napsautti kuvaputkitelevisionsa päälle ja otti mukavan asennon nojatuolissaan. Ei kestänyt kauaa kun ruudulle läjähti sellainen mainos joka herätti miehen mielenkiinnon:

Hermojaraastavan hauskaa! Hirmuisen liskomaista menoa!

Tule kokemaan aivan uudenlainen elämys:
koe koulutettujen, turvallisten petojen alkukantainen raaka voima, joka saa jalat tutisemaan, mutta lievittää tiukimmatkin hermopaineet yhdellä ratsastuskerralla.

Dinoratsastajat toivottaa sinut tervetulleeksi uuteen Dinosauruspuistoon!

Alatko kanssamme uuden harrastuksen - jo tänään?

Soita jo tänään ja varaa aika! Tai klikkaa osoitteeseen....

Ridge ei jäänyt kuuntelemaan www-infoa, vaan pirautti hetimiten Dinoratsastajien varausnumeroon.

Ridge: Ratsastus, niin tietysti! Kenpä olisi osannut keksiä enää miehisempää mutta samalla hermoja hellivämpää harrastusta kuin laukkaavan hevosen selässä ratsastaminen auringonlaskuun?

Suunnattomalla liskolla ratsastaminen olisi tietenkin vielä moninkertaisesti machompaa.

Tämän täytyi olla sitä mitä Ridge tarvitsi, siitä ei ollut epäilystäkään.

Ratsastusaika löytyi heti seuraavalle päivälle. Ridge oli pukenut päähänsä tyylikkään lierihattunsa, joka päässään hän tunsi itsensä vähintäänkin villin lännen sankariksi. Ridge odotti näkevänsä hirmuisia petoja, kuulevansa tyrannosauruksen mylvintää ja pienten raptorinpoikasten sipsuttavat jalat sannalla. Mutta mitä hän näkikään?

Ridge jäi pöllämystyneenä tuijottamaan söpöjä...

...kiharatukkaisia...

...ja pitkäripsisiä dinosauruksia.

Ridge: ... siis mitä?!

Söpöt saurukset olivat kaikkea muuta kuin hirmuisia petoja. Ne olivat kiiltokuvan kauniita, kuin My Little Pony ja Littlest Pet Shop maailmojen satumaisia olentoja, joita jopa lapsi uskaltaisi lähestyä.

"En minä ihan tätä nyt hakenut..." Ridge mietti päätään pudistellen ja puoliääneen jupisten. Hänen poskilleen alkoi kihota pettymyksen karvas puna.

Ridge: Minä kun luulin, että saisin ratsastaa hurjilla pedoilla. Sellaisilla joista kelpaisi napata valokuvia albumiin!

"Meillä on kyllä karskimpiakin sauruksia." kuului ääni Ridgen vierestä. Mies säpsähti ja kääntyi ympäri. Hän näki edessään ilmeisesti henkilökuntaan kuuluvan kouluttajan, joka oli tullut saattamaan häntä ratsastustunnille.

Kouluttaja: Älkää olko huolissanne, löydämme ihan varmasti herralle sopivan elukan. Nämä tässä ovat paikan vähiten pelottavat yksilöt - juuri lapsiperheitä ajatellen. *jatkoi sävyisästi jutusteluaan* Toki hurjemmat mutta koulutetut sauruksemme ovat tuolla pidemällä puistossa, näette kohta.

Kouluttaja: Millä nimellä olitte varanneet ajan?

Ridge: Nimi on Ridge, Ridge Forrester.

Kouluttaja: Hienoa, teidän vuoronne onkin juuri alkamassa.

Kouluttaja viittilöi Ridgeä seuraamaan.

Kouluttaja: Minun nimeni on muuten Miihkali. Ja tervetuloa Dinosauruspuistoon, herra Forrester.

- - -

Ridge ja Miihkali olivat saapuneet aitauksille, joiden luona alkoivat jo isommankin miehen puntit tutista.

Miihkali: Täältä löytyvät kiinnostavimmat sauruksemme, herra Forrester. Joko alkaa näyttää hurjilta pedoilta, kuten kaipasitte?

Ridge seisoi hetken ihmetellen kaikkea näkemänsä. Täällä oli paljon kävijöitä, toiset innoissaan, mutta toisille saurukset olivat selvästi liikaa.

Osalla otuksista näytti olevan ruokinta-aika ja ahnaat leuat tavoittelivat kilvan lihapaloja kouluttajan näpeistä. Kiehtovaa ja karmivaa yhtä aikaa.

Ridge äkkäsi myös pari paikallista pummia, Ranen ja Peran, jotka notkuivat aitauksen luona - heihin nyt törmäsi ihan kaikkialla.

Matka jatkui kohti perällä näkyviä jo varsin kookkaita otuksia ja Ridge unohti pummit sekä muut asiakkaat samantien.

Ridgeä kylmäsi kun hän näki perimmäisessä aitauksessa suuren, punaisen ja kiiluvasilmäisen terävähampaan, joka katseli Ridgeä ahnaasti.

Miihkali: Tässä on yksi lauhkeimmista suurista lihansyöjistämme. Se on juuri syötetty, ja hyvin koulutettu. Se voisi olla juuri sopiva yksilö ratsastustunnillenne, vai mitä tuumaatte?

Ridge nielaisi kuuluvasti ja tunsi kuinka jalat tutisivat niin että nitinä kuului. Vaikka tästähän Ridge oli juuri haaveillut, niin todellisuus oli silti haavetta hirvittävämpi. Mies vilkuili ympärilleen etsien sopivaa tekosyytä kieltäytyä kunniakkaasti.

Ridge: Öh... entä joku tuollainen pienempi?

Miihkali: Nuo ovat vielä koulutuksen keskivaiheilla, hieman arvaamattomia, en suosittelisi kokeilemaan niillä ratsastusta ensimmäiseksi. *hieman vaivaantuneeseen sävyyn*

Ridge: No hyvä on, kokeillaan sitten tuota isoa hirmuliskoa. Mikäs sen hienompaa, kuin voimakas ratsu jalkojen välissä.

Ridge koetti veistellä vitsiä hätäpäissään, jotta kouluttaja ei huomaisi hänen pelkäävän. Ridgellä oli jo epämiellyttävän kuuma ja tukala olo, vaikka treenattua vartaloa verhosivat ainoastaan karvaiset pikkarit.

Miihkali: Hienoa! Nostetaanpa sinut sitten kyytiin ja annan vähän toimintaohjeita.

Ridge näytti Miihkalille peukkua myöntymisen merkiksi.

- - -

Ja niin Ridgeä vietiin. Alkuhirvityksestä päästyään mies nautti pedolla ratsastamisesta täysin rinnoin. Sauruksen selässä sen hampaatkaan eivät tuntuneet olevan niin lähellä, kuin liskon edessä seisoessa.

Dino oli lauhkea ja kulki ketterästi pitkin metsäpolkuja. Matkan edetessä Ridge tunsi miten hänen kireät hermonsa alkoivat muuttua pehmeiksi ja mieli tyyntyi. Tämä oli parasta mielialalääkettä pitkään aikaan.

Tunnin päätteeksi Ridgen teki mieli kehrätä kuin kissa tyytyväisyydestä. Tämä oli ollut hinnastaan huolimatta sen arvoista.

- - -

Ridge oli juuri hyvästelemässä ratsastuksen opettajaansa, kun hän kuuli takaansa hätääntynyttä huutoa:

"Raptori irti!"

Ridge vilkaisi taakseen ja huomasi vihreän, piikkitukkaisen sauruksen pinkovan suoraan häntä kohti, hammasrivistö paljastettuna.

Ridge parahti kauhusta ja lähti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan minkä kintuista pääsi.

Hän kuuli jotakin huutoa takaansa, mutta ei jäänyt katsomaan vaan pinkoi niin kovaa kuin nirskuvilla koivillaan kykeni.

Äkkiä Ridge tunsi painon selässään ja hän mätkähti naamalleen pehmeään sammaleen. Joku iso ja painava oli hypännyt hänen päälleen kaataen hänet maahan. Aika tuntui pysähtyvän ja Ridge tunsi kaiken tapahtuvan kuin hidastetussa filmissä.

Ridge kuuli kiihkeän, matalan hengityksen korvansa juuressa, sekä oman sydämensä kauhusta pamppailevan sykkeen jyskytyksen. Mies tunsi kuinka lämmin kuola valui pitkin hänen niskaansa, liskomaiset huulet koskettivat hänen ihoaan, ja lihaksikas kieli nuolaisi hänen olkapäätään... jos tilanne ei olisi ollut niin pelottava, tämä hetki olisi voinut piirtyä yhdeksi Ridgen elämän kiihkeimmistä kokemuksista. Mutta kuolemanpelko puristi miehen rintaa liian kovaa.

Samassa paino katosi Ridgen hartioilta ja aika alkoi taas juosta normaaliin tahtiin.

"Oletteko kunnossa?" hengästynyt Miihkali kysyi auttaen Ridgen pystyyn ja ojentaessaan kaikessa rytinässä Ridgeltä maahan pudonnutta hattua. Ridge ei saanut sanaa suustaan.

Miihkali: Olen hirvittävän pahoillani. Lancelot pääsi irti ja se halusi pistää selvästi leikkituokion pystyyn.

Ridge: Leikki...?

Ridge ei ymmärtänyt, raptorihan oli selvästi yrittänyt syödä hänet.

Miihkali: Lancelot rakastaa ihmisten säikyttelyä ja jahtaamista, mutta se ei taittaisi hiuskarvaakaan lapsen päästä. Lancelot on älykäs ja tietää ettei se saa syödä ihmisiä. Se kuitenkin rakastaa leikkiä saalistamista.

Ridge ei ollut lainkaan vakuuttunut otuksen vaarattomuudesta, mutta oli liian säikähtänyt väittääkseen vastaankaan. Hän vain puuskutti edelleen ja koetti päästä taas itsensä ja tunteidensa herraksi.

Miihkali: Ä-älkää huoliko, herra Forrester, tätä ei satu toiste! Saatte ilmaisen ratsastuskerran tästä hyvästä! Saanhan tarjota teille vaikka lounaan ravintolassamme?

Kouluttaja yritti lepytellä ja näytti selvästi huolestuneelta - luultavasti enemmän maineensa menettämisestä kuin Ridgen turvallisuudesta.

Ridge katsoi Miihkalia hetken aikaa tuimasti, mutta leppyi sitten. Tämähän oli niin uusi firma, että virheitä sattui. Eikä Ridgelle lopulta ollut käynyt kuinkaan, hän ei ollut saanut naarmuakaan. Mitä nyt melkein kuset oli lirahtaneet karvapikkareihin. Mutta sitä Ridge ei olisi ikinä myöntänyt. Hän oli sitäpaitsi nauttinut ratsastuksesta.

Ridge näytti kuuluisaa peukkuaan Miihkalille. 

Ridge: Sopii, mennään syömään!

Mutta aivan vähään aikaan ei Ridge uskaltanut varata ilmaista ratsastustuntia. Sen verran pikasuudelma piikkitukalta oli häntä järkyttänyt.