Alkuperäinen julkaisupvä: 5.7.2016
Tekijä: Suruni
Unelmalaakson Tuutulaulun päiväkodissa kävi kova kuhina. Kaikki olivat innoissaan yllättävästä huhusta, jonka mukaan laaksoon saapuisi pian uusi vauva!
”Vauva saa nukkua minun kehdossani. Siinä saa parhaat unet. Ja patja on niin untuvainen, että se kelpaisi prinsessallekin!” Peeks sanoi ylpeänä.
”Minä aion antaa vauvalle lempinalleni!” sanoi puolestaan Baby Northstar. ”En rakasta mitään muuta enemmän kuin sitä, se on paras ystäväni. Mutta uusi vauva tarvitsee sitä vielä enemmän kuin minä.”
”Minä... minä aion... minä aion antaa vauvalle osan vaipoistani. Ilman niitä ei kukaan vauva pärjää. Sitäpaitsi olen jo melkein sisäsiisti.” Baby Flicker ilmoitti tyytyväisenä keksimäänsä lahjaan.
Huhu, joka oli jo muuttunut viralliseksi uutiseksi matkan varrella, oli saanut alkunsa omituisesta tikusta, jonka Baby Northstar oli löytänyt päiväkodin lähellä sijaitsevasta yleisestä roskakorista. Hän oli kerännyt aarteen talteen ja yrittänyt kysyä kaikilta vastaan tulevilta poneilta, mikä kumma esine oli kyseessä.
Kukaan ei kuitenkaan ollut osannut vastata ja lopulta ponit päättivät mennä itse Ylhäisyyden luokse kysymään asiaa.
”Kukaan poneista ei tiedä yhtä paljon kuin Ylhäisyys, hän osaa kyllä auttaa meitä!” Baby Northstar totesi päättäväisenä.
Tovin tikkua silmäiltyään Ylhäisyys tuumasi: ”Sen täytyy olla raskauspipetti ihmisten maailmasta. Tällaisen tikun avulla naiset tietävät tuleeko heille vauva.” hän selitti muille poneille.
”Vauva? Miten ihanaa!” Peeks hihkaisi. ”Unelmalaaksoon ei ole saapunut uutta vauvaa sitten vuoden 1992. Alkaa olla jo aika tylsää leikkiä samojen vauvaponien kanssa.”
Sillä aikaa kun muut ponit uppoutuivat jo mahdollisten vauvakutsujen järjestämiseen, Ylhäisyys upposi ajatuksiinsa. Ainoa ihminen, joka Unelmalaaksossa yhä vieraili, oli ponien pitkäaikainen ystävä Megan. Vuosia oli kulunut ja Megan oli jo aikuinen nainen, mutta silti ajatus siitä, että Megan saisi vauvan sai Ylhäisyyden mietteliääksi. Vuodet vierivät eri tahtiin poneilla ja ihmisillä.
Hetken melankoliasta selvittyään Ylhäisyys liittyi muiden ponien iloiseen jutusteluun ja vauvakutsujen suunnittelemiseen. Ehkä Meganin vauva ei olisikaan hullumpi asia.
Kun vauvaponit olivat palanneet takaisin päiväkotiin ja aloittaneet kinastelun siitä, kuka saisi ensimmäisenä pidellä uutta vauvaa sylissään tai kenties jopa nimetä sen, talon takana lyyhötti epätoivoinen hahmo.
”Voi helvetin helvetti...” Megan ähkäisi. ”Miten tässä näin kävi... Se oli vain se yksi känninen ilta... Voi perkele, miten mä selitän tän muille?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti