Ridge Forrester, vaativa vaatettaja

Alkuperäinen julkaisupvä: 30.11.2016
Tekijä: Compiih

 Kukapa ei olisi kuullut Ridge Forresterista, tuosta maailmankuulusta saippuasarjan hahmosta? Niinpä, Sinäkin olet siis kuullut! Tuo nimi herättää kuulijassaan heti mielikuvan huikentelvaisesta naistenmiehestä, joka vaihtoi emäntää ja vihkisormusta kerran viikossa.

 

 

  

Tämä mielikuva ei kutenkaan mairitellut lainkaan sattumalta samaisen nimen omistavaa kaimaa Ridge Isto Forresteria. Tästä syystä tämä hieman vähemmän tunnettu muotitaiteilija ei pitänyt hälyä omasta nimestään... Itse asiassa, hän vihasi äidiltään saamaansa nimeä niin kovasti, että oli vaihtanut sen muotoon: R. Isto Forrester.

 

 

 

R. Isto oli intohimoinen vaatesuunnittelija, mutta onnettomuudeksi hän oli päätynyt paikkaan jossa hänen kykyjään ei arvostettu lainkaan. Puhun tietysti Unelmalaaksosta. 

Kukapa pikkuponi ei haluaisi itselleen muodikkaat bikinit...

tai pöyhkeän jääkarhun karvasta tehdyn turkisviitan?

Vielä mitä! Vaikka R. Isto kuinka yritti kehitellä hauskoja, iloisen värisiä tai taiteellisia luomuksia, nämä laakson asukkaat kaipasivat ainoastaan käytännönläheisiä vaatteita: sadeasuja, hellehattuja ja kumisappaita - jos edes niitä. Suurin osa asukkaista oli nimittäin parantumattomia nudisteja, joita R. Istolla teki melkein pahaa katsoa.

 

 

 

Peach: Tämä leivontamyssy on erityisen näppärä, ostan tämän.
 

R. Isto: Kröhöm, sitä olisi tarkoitus pitää harjan päällä kauniisti, ei survoa kaikkia hiuksia sinne sisään.. Mutta etkö haluaisi sen seuraksi edes esiliinaa tai vaikka sievää pientä keittiömekkoa?
 

Peach: Ei ei, haluan vilvoittavan tuulen puhaltavan avoimesta ikkunasta pakaroilleni! Myssy on erityisen kätevä etteivät hiukseni enää ui taikinassa, hohhohhoo!
 

R. Isto: ...

 

 

 R. Istoa olikin alettu kutsua "Vaativaksi Vaatettajaksi", koska asiakkaiden toiveet ja vaatettajan hienostunut maku eivät yleensä kohdanneet. Liian peittävä, liian hempeä, liian epäkäytännöllinen, olivat asiakkaiden lausahdukset kuukaudesta toiseen - ja R. Isto uskalsi valittaa kärkkäästi vastaan kun asiakkaat eivät huolineet hänen taiteellisia luomuksiaan. Unelmalaakson asukkaat eivät hevin innolla tulleet enää piipahtamaan R. Iston Vaatetus-Salonkiin, eikä hän tuntunut saavan yhdestäkään työstään mielihyvää.

 

Moukat.. Maatiaiset...Tuulipukukansa. R. Isto tuhahteli. Hän olisi kyllä halunnut muuttaa kaupunkiin - jos sellaisia olisi ponimaassa ollut. Mutta elettiin edelleen 90-luvun alkua, eikä sellaisista hienouksista kuten Friendship is Magic oltu vielä kuultukaan.

 

 

 

 Niinpä R. Isto eleli ja teki työtään päivästä toiseen elämäänsä perinjuurin tyytymättömänä. Hänestä tuntui ettei mikään olisi enää voinut mennä kehnommin - kunnes se äkkiä meni.

 

 

 

 Nimittäin R. Istoa iski biologinen kello. Eräänä aamuna kun hän heräsi sängystä hän tunsi kaiken ympärillään tyhjäksi ja turhaksi. R. Istolla ei ollut mitään tavoitteita, haaveita tai unelmia joita saavuttaa.. paitsi se että hän tiesi haluavansa lapsen.

 

 

Oman pienen ponivarsan, jonka olisi itse kasvattanut. Se oli asia, mitä R. Isto halusi enemmän kuin mitään muuta maailmassa.

 

 

 

 Mutta tässä tultiin siihen tosiasiaan, ettei R. Isto ollut vähääkään kiinnostunut naisista. Muutaman komean oriin hän oli kyllä sattumalta tavannut kerran pari elämässään, mutta Unelmalaaksoa asuttivat oikeastaan vain tammat. Ja niiden kanssa olisi biologisen kellon mukaan lapsi hankittava, mitään muuta tapaa ei ollut. Ja R. Isto tunsi itsensä todella masentuneeksi.

 

 

 

 

 "En voi tehdä työtä jota nautin, en voi saada lasta jonka haluaisin, enkä edes pysty pitämään tammoista joiden kanssa asun. Mikä tämä Unelmalaakso minulle on, kun en voi toteuttaa täällä yhtään ainutta unelmaa?" 

 

R. Isto rypi muutaman päivän itsesäälissä avaamatta liikettään lainkaan - eikä kukaan edes huomannut, sillä eihän hänellä ollut asiakkaita kuin muutaman kerran kuukaudessa. Ja surtuaan tarpeeksi R. Isto tuli vihaiseksi. Hän vihasi epäreilua maailmaa ja sitä että oli syntynyt väärälle aikakaudelle.

 

 

 

 "Ja perkele nyt en enää yritä mukautua! Nyt hankin varsan ihan omin luvin ja löydän itselleni oriin joka tykkää vaatteista. Enkä yritä enää muuttua keneksikään joka en ole."

 

Ja niin sanottuaan R. Isto pakkasi kimpsunsa ja lähti Unelmalaaksosta sanomatta sanaakaan.
 

 

 

 Kukaan ei kuullut R. Isto Forresterista muutamaan vuoteen, kunnes eräs ohikulkeva matkailija osasi kertoa, että R. Isto oli viimein löytänyt itselleen lapsen. Hän oli adoptoinut sellaisen huhujen mukaan eBaystä.

 

 

 Toinen tiesi kertoa myöhemmin, että R. Isto oli mennyt naimisiin erään rempseän orin kanssa, joka käytti Cowboy-hattua.

 

 

Tässä vaiheessa muutamat kukkahattuponit kauhistelivat ääneen ja olivat sitä mieltä, ettei moista pitänyt sallia. 

 

 

 

 Mutta moni aikaansa edellä olevista tammoista nyökytteli päätään tyytyväisenä. He olivat aidosti iloisia R. Iston puolesta, vaikkeivät tätä olleet koskaan oppineet tuntemaankaan.

 

R. Isto ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen laakson poneista, joka päätti ottaa elämänsä omiin käsiinsä. Hän osoitti toiminnallaan monelle laakson pikkuponeista, että unelmiaan kannatti seurata ja ettei tarvinnut pitää samoista asioista kuin muut tullakseen hyväksytyksi. R. Iston tuittupäisyys unohdettiin pian ja häntä alettiin myöhemmin pitää laakson sankarina - vaikka R. Isto ei sitä koskaan saanutkaan tietää. Hän eli elämänsä onnellisena palaamatta koskaan Unelmalaaksoon, sillä hänen unelmansa oli muualla vihdoin toteutunut.

 

Epilogi:

 

Aikaa meni ja Unelmalaakson ponit korvattiin tulevilla G2, G3 ja G4 sukupolvilla - Unelmalaakso paikkana katosi ja alkuperäiset ponit muuttivat kuka minnekin, missä niiden edelleen annettiin elää ponimaista ja rauhallista elämää. Nykylapset unohtivat ponien maanläheiset tavat glitterin ja kohokuvioiden myötä ja poneista leivottiin markkinoille yhä mystisempiä ihmismuotoja, jolloin viimeisetkin rippeet ponimaisuudesta katosivat lopulta tyystin.

Mutta R. Isto ja muut Unelmalaakson entiset asukkaat ovat yhä olemassa, siellä missä tänäkin päivänä ponit saavat laiduntaa nummella ja missä pyöreyttä pidetään söpönä piirteenä. Ehkä löydät vielä ne jonakin päivänä, kun puhallat pölyt vaatehuoneen takanurkkaan työntämäsi laatikon päältä. Se maailma palaa luoksesi yhtä kauniina ja sateenkaaria täynnä niin kuin silloinkin, jos päätät ettei sen aika ole vielä ohi.