Alkuperäinen julkaisupvä: 13.3.2021
Tekijä: Suruni
Ridge päätti hankkia koiran!
Hän oli nimittäin kuullut ystävältään Anthony Armandolta, kuululta muotimoguulilta, että sinkkunaiset suorastaan rakastivat miehiä, joilla oli koira. Koirapuisto oli nykyään parempi paikka bongata seuraa kuin vanhalta tequilalta löyhkäävät tahmaiset baarit.
Ridgeä puistatti, hän oli todellakin viettänyt tarpeeksi aikaa baareissa tehden ja nähden asioita, joita olisi ollut parempi olla kokematta. Muistot piinasivat Ridgeä.
Mutta ajatus koiran hankkimisesta sai Ridgen röyhistämään rintalihaksiaan jälleen piristyneenä. Nännit värisivät jo innostuksesta. Aluksi Ridgeä oli huvittanut ajatus nartun hankkimisesta, mutta sitten hän totesi elämässään jo olleen ihan tarpeeksi narttuja, joten uroskoira sen piti olla!
”Osaan kyllä kouria poikiakin!” Ridge vakuutti itselleen itsevarma hymy huulillaan. ”Siis koulia. Koulia sitä poikaa. Koiraa.” Ridge korjasi ajatuskulkuaan. Onneksi kukaan ei ollut kuulemassa.
Käydessään aamusuihkussa entisen tytärpuolensa Bridgetin kanssa Ridge oli kuullut tältä, että on trendikästä adoptoida hylätty koira. Aluksi Ridgeä hieman inhotti ajatus, olihan hän ajatellut tepastella Kalifornian kalleimman koirankasvattajan tontille vaatimaan rotu-urosta itselleen, mutta hetken tuumailtuaan Ridge lämpeni ajatukselle. Sitäpaitsi naiset olisivat sulaa kynttilävahaa hänen käsivarsillaan kun Ridge kertoisi koiransa olleen pelastuspiski.
Koska Ridge ei osannut käyttää googlea, hän etsi Keltaisilta sivuilta koirakennelit ja otti ylös ensimmäisenä silmiinsä osuneen paikan:
Tällä kertaa Ridge ei halunnut aiheuttaa mahdollisten naistyöntekijöiden joukkoihastumista itseensä, joten hän tuumasi, että paras mennä paikalle ingcognito eli tavallisena taviksena. Niimpä Ridge puki päähänsä vanhan huopahatun, jotta kukaan ei tunnistaisi häntä. Nyt ei ollut oikea hetki vastata naimaliiton kutsuun.
”Sankarinne on saapunut pitäjään!” Ridge kajautti heti ulko-ovelta päästyään. Hän oli kuullut, että koirien kanssa on heti osoitettava se, kuka on pomo. No, sen homman hän ainakin osaisi. Kun kukaan paikan työntekijöistä ei reagoinut Ridgen mahtipontiseen kuulutukseen, hän jatkoi: ”Haluan adoptoida surkeimman hylätyistä piskeistänne. Minun kanssani se saa maistaa todellista luksuselämää!”
”Oi, miten ihanaa!” kimitti vihdoin jonkun ääni.
Nuori työntekijä nyökkäili niin että letit viuhoivat: ”Minä vien teidät tapaamaan suloisia koirukaisiamme. Tätä tietä hyvä herra!”
Kun Ridge astui huoneeseen, häntä päin iski kusen ja oksennuksen vahva cocktaili. Kaikki aistit huusivat häntä kääntymään saman tien kannoillaan, mutta Ridge nipisti huulensa yhteen ja päätti kestää kuin mies.
"Täällä on meidän kaikkein erityislaatuisinta huomiota vaativat asukkimme.” nuori työntekijä kertoi. ”Moni koirista kärsii posttraumaattisesta stressistä, joka ilmenee muun muassa erilaisina syömishäiriöinä, kuten bulimiana tai muuna itsetuhoisena toimintana. Sijoitamme näitä yksilöitä vain kokeneiden koiranomistajien koteihin. Mutta oletan, että herralla on kokemusta?”
Ridge ei ollut kuullut kuin lopun tytön pälätyksestä, sillä haju huoneessa oli viedä häneltä tajun.
”Kyllä, olen varsin kokenut.” Ridge yritti vääntää naamalleen charmikkaan hymyn.
”Voisin esitellä teille muutamia adoptiovalmiita koirukaisiamme. Tämä tässä on Sparky. Hän on pahasti läheisriippuvainen eikä kestä hetkeäkään yksinoloa.”
"Sparkyn veli Tuhkanakki taas ei siedä ketään lähellään. Hän pelkää sairaalloisesti kaikkea ja kaikkia. Siinäpä haastetta kunnianhimoiselle koirankasvattajalle!”
”Kersantti taas puolestaan on hieman ärhäkkä vahtikoira. Hänen pakkomielteensä suojella kotiaan ja omistajaansa voi jonkun mielestä olla ahdistavaakin...”
”Prinsessa Korkki on nimestään huolimatta ehta uros.” työntekijä hihitti.
”Aijaa?” Ridge alkoi kiinnostua. ”Tämä uroo on nimenomaan nyt urosta etsimässä.”
Samassa Prinsessa Korkki oksensi valtavan haisevan läjän Ridgen jalkoihin.
”Yh... Ehkäpä kuitenkin joku muu?” Ridge irvisti.
Työntekijä jatkoi esittelykierrostaan: ”Kuplaotsa on hieman tuhoamisvimmainen -”
Ridge kuuli työntekijän kommentin väärin ja mietti mielessään: ”Kaikki nämä taitaa olla vammaisia.”
”-mutta Bosse jättää nahkaiset huonekalusi rauhaan, sillä se repii vain omaa nahkaansa. Wiineri on tosi rakastava luonne. Harmi kun sillä vaan on tuo jatkuva ripuli...”
”Perhana, tulin hakemaan täältä koiraa jonka voin viedä näytille koirapuistoon!” Ridge kivahti. ”Eihän näitä kehtaisi edes kotona kaappiinsa piilottaa!”
Työntekijä katsoi Ridgeen kauhistuneena.
”Mutta nämä suloiset koiruliirit tarvitsevat apuanne! Kukaan ei huoli niitä...”
”No en yhtään ihmettele!” Ridge sylkäisi suustaan. ”Noista saa kuin reikäiset rukkaset tehtyä. Tämä uros ottaa hatkat ja heti!”
Ridge saapasteli nirskuen tiehensä ja koirien hoitaja jäi hölmistyneenä huoneeseen.
”Kyllä, juuri tuon minä haluan!” Ridge osoitti valppaana seisovaa saksanpaimenkoiraa.
”Sopiva metsästyskoira kaltaiselleni ylävartalon tuulettajalle, vai mitä?” Ridge yritti hurmata kassaneitiä totuttuun tapaan. Kun vastakaikua ei kuulunut, Ridge jatkoi yrittämistä: ”Kelpaa mennä näytille koirapuistoon.”
Ridge värisytti nännejään sanojensa painoksi, sitä elettä kukaan nainen ei voinut vastustaa!
"No johan nyt on perhana” Ridge tuumasi kun kassaneiti ei edes kiitosta sanonut Ridgen lyödessä visansa pöytään. No, koira oli joka tapauksessa nyt hänen ja hurmaamishommat saisivat uutta tuulta alleen.
”Sen täytyy johtua hatusta.” Ridge tajusi. ”Tyttö ei tajunnut kenen kanssa oli tekemisissä!” Helpottunut naurunhörähdys pääsi Ridgen huulilta kun hän heitti huopafedoran menemään.
Tyytyväisesti hyräillen Ridge lähti lelukoira kainalossaan kohti koirapuistoa. ”Kiltti isin hauva, hyvä poika.” Ridge mutisi ostokseensa tyytyväisenä. Vihdoin Ridge oli löytänyt uskollisen kumppanin itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti